tunsi muori surustansa,
tuumi, että paras oisi,
hiljaisuudessa jos voisi
siten kunnioittaa noita
kallehia vainajoita,
että pannulla ne paistais.
Varmaan hyvältä se maistais. -
Tosin tuotti tunnonvaivan
nähdä kynittyinä aivan
pannulla nyt vierekkäin
noita, jotka äskettäin
vielä iloisina eli,
pihamaalla rapsutteli. -
Muori itkee uudestansa.
Vahti nyt on seuranansa.
Poikain tietoon kaikk´ on mennyt.
Kipin, kapin katolleen nyt!
Piipun läpi huoneeseen
katsovat ja ilokseen
näkevät, kuin kanat siellä
voissa kärisevät vielä. -
Kesken työnsä Leena-muori
siitä kellarihin suori
mennen hapankaalin hakuun,
kun hän on sen hyvään makuun
mieltynyt, niin ettei vois
olla pöydästä se pois. -
Sillä aikaa pojat kanssa
hoitaa omat asiansa.
Maksilla jo mennessään
oli onki kädessään.
Hop-hiop! Saa kyydin moisen
kolmaskin. Nyt neljäs vielä!
Hop-hiop! Jo kaikk´ on siellä! -
Vahtia tää harmittaa.
"Hau-vau-vau! se haukahtaa.
Mutta pojat iloissansa
pois jo vievät saalistansa. -
No! Nyt saapuu muori taasen.
Näky suunniltaan pois saa sen. -
Paikkaan naulatuksi jää,
tyhjään pannuun töllistää.
Poiss´ on joka ainut kana!
"Vahti" se on ensi sana.
"Voi tuon Vahdin julmetun!
Mutta kyllä minä sun!"
Koiran kiinni ottaa koittaa,
kapustalla selkään soittaa.
Vahti ulvoo kauhuissansa,
syytön tietää olevansa.
Maks ja Morits pensaan alla
kuorsaa miellä makealla.
Atriasta näkyy enää
vähän kananjalan nenää.
*
Tää on toinen kepponen.
Kohta kuulet kolmannen.
